Kauppiksesta suoraan linnaan

Taas on se aika vuodesta, kun kansanedustajat ja yritysmaailman huiput kättelevät Haloskaa. Linnan juhlat tarkoittavat valtaosalle opiskelijoista iltapukujen arvostelua telkkarin välityksellä. Kyltereiden keskuudesta löytyy kuitenkin myös niitä, jotka ovat päässeet Linnan rientoihin.

Edellisvuosina punaisella matolla on nähty ainakin KY:n entinen pj Katariina Kyckling ja SYL:n ex-pj Lasse Männistö. Viime vuonna juhliin osallistui toimituksen selvityksen mukaan kauppisopiskelijoista ainakin SYL:n edeltävä puheenjohtaja Matti Parpala, hänen kihlattunsa ja nykyinen KY-säätiön asiamies Emma Böös sekä taitoluistelija Laura Lepistö.

Parpala, mitä kameroiden takana tapahtui?

– Ennen kuin lähetys alkoi, naisten vessassa kävi hurja ruuhka. Kuulemma Jutta Urpilainen kyseli puuteria lainaan. Kameroiden poistuessa kymmenen aikaan pönötys loppui. Päästiin bilettämään tanssisalin eturivissä Stefan Wallinin kanssa. Tunnelma ei ollut todellakaan kuiva, ja Linnan omenamehu oli törkeän hyvää!

Jos Kultarannan puutarhan omenasadosta valmistettu luomumehu houkuttelee tulevina vuosina, nopein tie Linnaan käynee ylioppilasliikkeen paraatipaikkojen tai vaikutusvaltaisten heilojen kautta. Siihen saakka tyydy arvostelemaan koulukavereitasi kotisohvalta. ”Ihan hirveä makkarankuori tollakin. Mitä se oikein kelaa?”

Teksti: Pilvi Paakkarinen
Kuva: KY: arkisto

Blog comments powered by Disqus