Matikkapäät pölkylle, mursut!

Kauppiksessa tänä syksynä aloittaneilla mursuilla on mistä valita. He ottavat pakollisen matikankurssinsa joko pitkänä, normaalitahtisena tai tehoshottina yhdessä kvantsun kanssa tasokokeen tuloksen mukaan. Mahtavaa, tyhmille on omat tunnit. Jyvät akanoista heti kättelyssä!

Tasoryhmät Andante, Normaali ja Kiitolinja eivät ole mikään uusi keksintö. Pikemminkin muutaman viime vuoden ajan vallinnut tasapäistäminen on ollut valitettava poikkeustila.

– Kun kursseja ryhdyttiin tarjoamaan myös englanniksi, laitoksen resurssit eivät riittäneet taso-opetuksen järjestämiseen, joten tasoryhmistä luovuttiin. Valitettavasti tämä heikensi niin oppimistuloksia kuin opiskelijoiden motivaatiota, kertoo Matematiikkaa ja tilastotiedettä liikkeenjohtajille -kurssin vastuuopettaja Timo Kuosmanen.

Viime keväänä dekaanin myöntämä lisärahoitus mahdollisti kahden lehtorin palkkaamisen ja taso-opetuksen palauttamisen. Kyseessä on tilapäinen kokeilu, jolla pyritään parantamaan opetuksen tasoa. Jatkosta päätetään opiskelijoiden palautteen ja opettajien kokemusten perusteella. Ja tietenkin resurssien.

Entä ne nimet?

– Lehtori Pentti Woivalin keksi aikoinaan käyttää musiikkitermiä Andante hitaammin etenevälle ryhmälle, ja nimi on edelleen käytössä. Kiitolinja on ollut aikaisemmin myös nimellä Matematiikan yhdistelmäkurssi, Kuosmanen kertoo.

Ei nimi miestä…

Teksti: Tiina-Mari Haka
Kuva: KY:n arkisto 

Blog comments powered by Disqus